Kuittien kerääminen ja kuluseuranta työmaalta

Kuitti, joka jää taskuun, on kulu joka jää laskuttamatta. Kirjuksessa kuitti kuvataan siinä hetkessä kun se saadaan, ja se kiinnittyy heti oikeaan työhön.

Kuva suoraan kamerasta tai galleriasta

Kuluun voi liittää useita kuvia kerralla. Puhelimen ottamat suuret kuvat pienennetään selaimessa ennen lähetystä, joten lataus onnistuu myös heikolla yhteydellä eikä levytila täyty turhaan.

Arvonlisävero kululajin mukaan

Jokaisella kululajilla on oma verokantansa: tarvikkeilla yleinen kanta, majoituksella alempi, ruokailulla oma. Kun kululaji on valittu, veron osuus lasketaan bruttosummasta automaattisesti eikä sitä tarvitse muistaa ulkoa.

Laskutettava vai oma kulu

Kulun voi merkitä laskutettavaksi tai yrityksen omaksi, ja maksutavaksi joko yrityksen kortti tai työntekijän omat rahat. Omat rahat -merkintä kertoo palkanlaskentaan, mitä työntekijälle kuuluu korvata.

Hyväksyntä samassa jonossa tuntien kanssa

Kulut kulkevat samaa hyväksymispolkua kuin tunnit. Työnjohtaja käsittelee viikon kirjaukset yhdessä näkymässä sen sijaan, että kuitit tulisivat sähköpostiin yksi kerrallaan.

Usein kysyttyä

Kelpaako puhelimella kuvattu kuitti kirjanpitoon?

Kirjanpitolaki hyväksyy sähköisen tositteen, kunhan se säilyy muuttumattomana ja on luettavissa. Kirjus säilyttää alkuperäisen kuvan kulun liitteenä.

Voiko samaan kuluun liittää monta kuittia?

Voi. Esimerkiksi tarvikeostos ja siihen liittyvä rahtikuitti voidaan liittää samaan kirjaukseen.

Liittyvät osiot

Tuntikirjaus

Työntekijä kirjaa tunnit puhelimella kohteelle ja työlajille, työnjohtaja hyväksyy. Ylityöt, tauot ja laskutettavuus erikseen. Kokeile maksutta 30 päivää.

Laskutus

Hyväksytyistä tunneista, kuluista ja matkoista koostuva lasku, tulostettava A4 ja Finvoice-aineisto verkkolaskutusta varten.

Päivärahat ja kilometrit

Koko- ja osapäivärahat, ateriakorvaus sekä kilometrikorvaukset perävaunu- ja matkustajalisineen Verohallinnon voimassa olevien arvojen mukaan.

Käyttöönotto onnistuu itse muutamassa minuutissa. Luottokorttia ei kysytä.